perjantai 3. elokuuta 2012

Puolimatka lähestyy!

Oma lajini Ravelryn kansainvälisissä penkkiurheilukisoissa, Ravellenic Games'ssä, on Sweather Triathlon. Lajiin kuuluu kaikki puserot, villatakit yms. Koska olen hamstrannut kaappini täyteen puuvillalankoja, ajattelin ottaa haasteekseni neuloa itselleni puuvillainen pusero. Viime neuleolympialaisissa kaksi vuotta sitten, kärsin nimittäin noviisin kokemattomuudesta, ja valitsin aivan liian helpon haasteen. Silloin työ valmistui jo ennen kisojen puoliväliä. Vahingosta viisastuneena, päätin haastaa itseäni hieman enemmän.



Puseron malli on Torquay, ja se on julkaistu Rowanin lehdessä nro 50, joka on ilmestynyt tammikuussa 2010. Kesäolympialaisten kunniaksi ajattelin puuvillan sopivan paremmin materiaaliksi kuin villan. Lisäksi olen muutenkin päättänyt täyttää vaatekaappini puuvillaisilla neuleilla, sillä olen huono kestämään villan kutinaa. 



Ja kuten kuvista näkyy, olen aika hyvin menestymässä näissä kisoissa. Ei ole pahemmin ollut välineongelmia, aikataulutus on ollut erinomainen, valmistautuminen meni nappiin (tein jopa mallitilkun!) ja motivaatiokin on kohdillaan. Tämä triathlon on siis pyöräilymatkalla(etukappale), kun uinti(takakappale) on jo suoritettu ja juoksumatka on vielä jäljellä(hihat). Näillä näkymin mitalitavoite on hyvin realistinen, mutta ei nuolaista ennen kuin tiputaan pyörän satulasta!

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, onnea rutistukseen!

    VastaaPoista
  2. Hyvin olet edistynyt neuleessa ja näyttää kivalta perusneuleelta!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia tsemppauksesta:)
    Ja tosiaan sellainen peruskäyttöneule olisikin tarkoitus saada aikaiseksi. Toivotaan, että onnistuu!

    VastaaPoista