sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Magnanimity Cardi

Vihdoin taas jotain valmistakin! 
Se on kauheen kiva alotella miljoonia projekteja, mut haittana on sitten se, ettei valmistu mitään. 


Malli: Magnanimity Cardi (rav.link), by Veera Välimäki. Ohje löytyy Knitscene Winter/Spring 2011-lehdestä.
Lanka: Marks & Kattens Eco Multi Ull, 650g.
Puikot: 5,5mm


Mallissa houkutti ensimmäisenä nuo taskut. Ihanat, erilaiset ja rennot. Ohjeessa on myös mietitty pieniä mutta merkittäviä asioita, jotka tekevät neuleesta siistin. Nuo taskut voisivat olla rumastikin kiinnitetty, mutta eipäs olekaan.


Lisäksi sitten, että malli iski kuin halko päähän, niin samalla reissulla löytyi ihanaa lankaa - ja vielä alennusmyynnistä, reilusta sellaisesta! Lanka raidotittuu kivan epäsäännöllisesti kerien vaihdon ja kappaleen leveyden mukaan. Lisäksi värit ovat tarpeeksi lähellä toisiaan ja  vaihtuvat pehmeästi.


 Hihat tehtiin ylhäältä alas, ja silmukat noukittiin kädentieltä. Olkapäältä lähdettiin tekemään lyhennettyjä kerroksia, ja sitten kainalosta suljettuna neuleena hihansuihin asti. En ole ennen näin tehnyt hihoja, mutta tykkäsin hirveästi menetelmästä! Tulee heti valmista, voi sovittaa hihan pituutta neuloessa (niin että oikeasti tietää kuinka pitkälle hiha tulee) - eikä tarvitse ommella sauman saumaa! 


Ohje oli todella perusteellisesti ja ymmärrettävästi kirjoitettu. Ei tarvinnut kertaakaan itse hahmotella, miten homma etenee. Ohjetta kun seurasi, niin lopputuloksena on huoliteltu neule, jossa mitään ei olisi teknisesti voinut tehdä paremmin. Ensimmäinen ohje elämässäni, kun huokailin ohjeen viimeisteltyä ilmettä ja selkeyttä! 
Joko olen hehkuttanut sitä tarpeeksi?




Napitkin on aika ihanat! Kävin ostamassa ne ilman lankaa fiiliksellä, että nää nyt varmaan vois sopia. Ja sopihan ne! 
Kaikkiaan kiva neule, ainoastaan tuo pääntie on ehkä hieman liian leveä. Olat olisivat saaneet olla pari senttiä leveämmät. Olisi pitänyt lisätä sinne muutama silmukka, kun tiheys oli hieman pienempi, mitä ohjeessa. 


Osaako joku muuten kertoa, mikä ihmettä tätä kuvanlatausohjelmaa vaivaa? Kun kuvia lataa koneelta, se kääntelee niitä milloin mihinkin suuntaan. Jos kuvan on kansiossa kääntänyt pystyyn, niin kuva latautuu vaakatasoon. Sen nyt vielä ymmärtäisin, mutta kun kääntämättömätkin kuvat latautuvat väärässä asennossa! Ärsyttää kun saa ladata 50 kuvaa koittaessaan, että mihinkä suuntaan pää tällä kertaa osoittaa...

5 kommenttia:

  1. Vau, tosi kaunis! Minulla tuo ohje on vielä tuumailuvaiheessa, että mistäköhän langasta... Kiva nähdä, että tuommoinen "ei-yksivärinenkin" sopii!

    VastaaPoista
  2. Mainio takki, kaunis väri! Miekin ostin Knitscenen tuon takin vuoksi, mutta oli siinä lehdessä paljon muutakin ihanaa...

    VastaaPoista