tiistai 6. heinäkuuta 2010

värjäys jatkuu

Värjätty on vieläkin. Nyt alkaa mennä sekaisin, että mitä olen tänne jo laittanut näkyville ja mitä en. Tosin alkaa mennä jo sekaisin, että mitä on edes värjätty. 

Noh, olen ainakin jatkanut tutustumista kokenilliin.


Kokenillista violettia sai alunalla, mutta laitoin alunan lisäksi viinikiveä, niin tulos on aniliininpunainen. Vasemmalla on ensimmäisenä värjätty (200g Gjestalin Maijaa) ja keskellä kokenillin jäkiväri (100g Gjestalin Maijaa). Oikealla on kokenillin jälkiväristä puolet ja krapin jälkiväri ( 200g Gjestalin Maijaa)



Kokenilli ja krappi antavat todella voimakkaasti väriä, joten testasimme, kuinka kauan väriä kiinnittyy lankoihin. Oikealla 2. jälkiväri ( 150g Gjestalin Maijaa) ja vasemmalla 3. jälkiväri (200g Gjestalin Maijaa). Vaikka lankaakin oli 150-200g väriä tarttui vielä hyvin, eikä värjäyserien välillä ole kovinkaan suurta eroa. Saatiinpahan vaaleanpunaista kun sitä haettiin, tosin sitä piti odottaa 3. jälkiväriin asti. Eli yhdellä liemellä värjättiin siis neljä kertaa, joten varsinkaan kokenillin lientä ei ensimmäisen tai toisenkaan värjäyksen jälkeen kannata vielä heittää pois. 


Toinen erä kokenillia. Nyt alunalla violettia ja jälkivärissä oli viimekesäinen epäonnistunut marjoilla värjätty erä Nallea tai vastaavaa. lanka on kuvassa ylhäällä oikealla. Tulos tajuttoman hieno harmaa! Ikinä ei tiedä mitä tulee, kun  laittaa pataan jotain muuta kuin valkoista. Sitten jälkiväreillä punaista. 


Oranssin sävyjä saatiin taas krapista. Vasemmalla on krapilla värjättyä 100% villaa, samaan aikaan liemessä oli myös Maijaa 150g. Keskellä on ihanaakin ihanampaa oranssiin menevää keltaista, jota syntyi krapin ja sipulinkuorten jälkiväristä (200g Maijaa). Sipulin jälkiväriä on suurin osa, sillä krappia käytettiin edellä mainittuihin punaisiinkin. Oikealla on sitten sipulin kuorilla värjätty 200g Maijaa. 




Värikartasta uupui ruskeaa, joten pataan joutui männyn ja kanervan oksia.Vasemmalla on männyn neulasilla ja oksilla värjätty 200g Maijaa ja oikealla kanervan varvuilla värjätty 300g Maijaa.




Ruskeaa, tai jossakin valossa myös vihreää, lankaa tuli punasipulin kuorista. Lankana Gjestalin Maija 150g. 




Ja punasipulin jälkiväriin laitettiin enemmän kokeilutasolla olevaa, eli solmubatiikkilankoja. Kierrettiin lanka piukkaan vyyhdin ympärille, ja tulos on tämä:) Äidillä on puikoillakin jo toinen, joten voin täällä esitellä millaista jälki on jahka valmistuu.



Padasta on lisäksi ollut sananjalkaa. Kamera vääristi värejä niin paljon, etten edes ladannut niitä tänne. Kuitenkin ensimmäisellä värjäyskerralla tulos oli vihreää, vaikka ruskeaa haettiin. Kuparivihtrilliä oli siis langan määrään nähden varmaankin liian vähän. Jälkiväristä tulikin sitten jo ruskeaa. Vaikka vihreää ei haettukaan, tuli siitä yksi parhaista vihreistä mitä ollaan saatu aikaan. Sananjalkaa on lisäksi helppo kerätä, koska varret ovat niin kookkaita ja helppoja havaita. 

Äiti kävi kesälomareissulla Pohjanmaan suunnalla ja toi tuliaisiksi Dropsin kesäalesta Bomull-Liniä ja Liniä. Kesäneuleita pellavasta ja puuvillasta siis tiedossa - joskus. 




2 kommenttia: