tiistai 30. maaliskuuta 2010

Shalom cardigan


Villatakki, joka tuli tehtyä oikeastaan kahteen kertaan. Ensimmäinen vedos oli liian pieni, ja jouduin siis purkamaan sen. Vaihdoin isompiin puikkoihin ja lisäilin vielä silmukoita, niin jo näyttää paremmalta. Pidän mallista mieluummin vähän väljänä. Lisäksi tein yhden ylimääräisen joustinneulekuvion, sillä hartialeveys vaati taas hieman muokkausta. Neuleen yläosa ei olisi muuten yltänyt pitkältikään olkapään yli, mikä olikin suurin syy purkamiseen.


 Malli: Shalom cardigan 
Lanka: aivan ihana Cascade yarns 220 heathers. Sopii varmasti ihanasti palmikkoneuleisiin, sillä lanka tuo kuviot hyvin esille. Ominaisuus haittaa ehkä sileässä neuleessa, sillä kavennuksetkin näkyvät selvästi. Lopputulos ei ole epätasainen, mutta nyt on tullut neulottua paljon villalankoja, joissa kavennuksia ja lisäyksiä ei niin hyvin näy. Kuitenkin langassa on hinta-laatusuhde mitä mainioin.
 Lankaa neuleeseen kului 250g.
Puikot: 7mm
Napit on Merletosta, ja ompelin niitä kolme mallin ohjeistaman yhden sijaan.



Pitkään aikaan en olekaan joutunut purkamaan mitään, mutta tällä kertaa ainakin kannatti. 
Edessä on tenttien täyteinen huhtikuu, joten katsotaan mitä sen aikana saadaan aikaiseksi. Toukokuu olsikin sitten lomaa ennen kesätöitä, joten sillon puikot varmasti viuhuu huhtikuunkin edestä. Jospa jotain pirteitä sukkia tekisi kesäiltoja lämmittämään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti